Ruotsissa on kauhisteltu maahanmuuttajien 130 apaattista lasta, jotka ovat kuolemanvaarassa. He ovat heittäytyneet puhumattomiksi, syömättömiksi ja juomattomiksi. Ongelma ilmenee juuri Ruotsissa, maailman hyvinvointivaltioiden ykkösmaassa. Mekään emme ole vielä Ruotsin tasolla.

Kettutytöt vapauttavat minkkejä häkeistään, vaikka minkit saavat turvapaikassaan hyvää ruokaa vaivatta, eivät palele ja ovat suojassa metsästäjiltä ja koirilta. Häkkieläimiä yleensä säälitään, vaikka niiden asiat ovat hyvin. Uudenaikaisessa sikalassa sian ei tarvitse rasittua liikkumalla ja palvelu pelaa muutenkin: ruoka tuodaan kärsän alle, sisätiloissa ei vilustu, eivätkä petoeläimet uhkaa. Siitä huolimatta syöttösikoja ei kadehdita. Puhutaan jopa eläinten stressaantumisesta liian yksitoikkoisissa, turvallisissa ja tylsissä oloissa.

Syytä apaattisten lasten ongelmaan on etsitty ruotsalaisen yhteiskunnan kyynisyydestä,  ulkomaalaisten torjunnasta tai lasten järkyttävistä kokemuksista omassa maassaan. Kumpikaan selitys ei ole tyhjentävä. Ruotsalainen yhteiskunta ei torju ulkomaalaisia eikä ongelmaa esiinny muissa maissa. Syy on siis ainakin osittain Ruotsissa, mutta missä Ruotsin ominaisuudessa?

Syytä ei ole etsitty ruotsalaisen yhteiskunnan todellisista erityispiirteistä, eikä ole tultu ajatelleeksi, että maahanmuuttajien ongelma saattaa osin olla jäävuoren huippu, laajemman asiantilan oire. Muitakin oireita on, jos asiaa tarkastellaan ilman vääristäviä silmälaseja. Sosiologien pitäisi lähestyä asiaa puolueettomasti, mutta heidän on vaikea olla kriittisiä omia aikaansaannoksiaan kohtaan.

Ehdotan ajatusleikkinä pohdittavaksi, mihin johtaisi yhteiskunta, josta olisi poistettu kaikki haasteet ja eriarvoisuus, riskit ja yllätykset, piikittely ja ilkeydet, todellinen tuska ja kärsimys, nälkä, jano ja väsymys, turvattomuuden tunne ja saman tien tulevaisuuden unelmat. Haaste on osallistuminen tositelevision ohjelmaan, kärsimys hammaslääkärin puudutuspiikki ja eksotiikkaa lounas etnisessä ravintolassa. Kuinka lähellä Ruotsi on näin täydellistä yhteiskuntaa? Onko ihminen siellä lajityypillisessä ympäristössään vai minkkinä häkissä? Hymyilevä pahuus on pahuuksista julmin.

Miksi hyvinvointivaltiossa tehdään itsemurhia? Miksi meillä on paljon avioeroja? Mistä ennätyksellinen masentuneisuus? Miksi jo lapset tarvitsevat psykiatrista hoitoa? Miksi keskustelua ryydittää virtuaalinen maailma? Miksi juontajat haastattelevat juontajia? Miksi teollisuus tuottaa tarpeettomuuksia? Miksi tarpeita luodaan? Miksi lainsäädäntö näpertelee joutavuuksien parissa? Viihdymmekö sokeriliemessä?

Gorillat oireilevat eläintarhoissa, koska niillä on liian hyvä olla. Meidän geeneistämme 98.5 % on samoja kuin gorilloilla. Emme ole etääntyneet niin kauas Afrikan esivanhemmistamme, ettei keinotekoisuus ja tylsyys meitä järkyttäisi. Olemme edelleen myös biologisia olentoja, ja meillä on samat perustarpeet kuin 2 miljoonaa vuotta sitten. Se pitäisi hyvinvoinnin mainosmiesten muistaa.